maanantai 7. marraskuuta 2016

(Alustatekniikka) Henkilöauton jarrujen huolto

Tehtävän sisältö: 
  • jarrun kunnon tarkastaminen 
  • jarrupalojen tai jarrukenkien vaihto 
  • jarrunesteen vaihto ja ilmaus 
Laadi tehtävästä selostus jossa on kuvin esitetty työn kulku vaihe vaiheelta. Selostuksen voi tehdä myös videona. 
Palautus henkilökohtaiseen blogiin. 

Tässä kuvassa jarrusatula on purettuna ja mäntä ulkona. Kun satula on irroitettu, muista tukea se jollain ettei se roiku vain jarruletkujen varassa. Mäntä pitää saada työnnettyä sisään. 

 Vanhat jarrupalat on helppo irroittaa varsinkin jos kumauttaa niitä (kumi)vasaralla. Uusien paikalleen laittaminen onkin sitten toinen juttu, sillä jarrumäntä on todennäköisesti esillä koska olet kuitenkin jarruttanut viime viikolla ainakin kerran. Koska vanhat palat ovat ohuiksi kuluneet, mäntä on ulkosalla paljon enemmän mitä uusien palojen kanssa on tarvetta. Mäntä pitää siis työntää pois tieltä.

Männän sisään työntämiseksi itse tehty työkalu koostuu paksusta kierretangosta, parista mutterista ja metallilevystä. Muttereita kiristämällä mäntä erkanee jarrusatulan toisesta reunasta ja painuu sisään.

Kun mutteiviritys on paikallaan, kierrä hitaasti mäntää auki.

Lopulta mäntä on pohjassa ja uudet jarrupalat mahtuvat paikalleen juuri ja juuri. Sitten satula paikalleen ja renkaat ja menoksi.
Uudet jarrupalat ovat nyt paikallaan.

Tarvitset tähän työhön;
  • Oikean kokoisen hylsyn ja räikän, tai vaihtoehtoisesti kiintolenkkiavaimen
  • Talttapäisen ruuvimeisselin
  • Mahdollisesti myös muita ”soveltavia” työkaluja tarpeen mukaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti